torstai 13. joulukuuta 2012

MRS JONES @ TINE K HOME

Rouva Jones oli käymässä Tanskassa, Tine K Home sisustusbrändin luojan Tine Kjeldsenin kotona. Olimme valokuvaaja Krista Keltasen kanssa kylässä, jo toista kertaa. Nyt kuvasimme ihanaa joulujuttua, joka ilmestyy ensi jouluna. Kuvasin muutamia tunnelmia ennen "joulun saapumista taloon".

Vietimme ihanan päivän Tinellä, saimme fantastisen tanskalaisen jouluaterian ja nautimme satumaisen kauniin talon tunnelmasta. Lapset leipoivat meille tanskalaisia pipareita, nam. Viimeksi kävimme Tinellä toukokuussa ja nyt talvella tunnelma oli täysin toisenlainen. Kynttilät paloivat kaikkialla ja perheen lämmin tunnelma tuntui. Muutamia itse nappaamiani fiiliskuvia iloksenne, muut( Kristan ottamat tietenkin)  säästämme ensi jouluna ilmestyvään joulujuttuun!

Itse olen rakastunut tyrmäävän hienoon ruokatilaan: Tine oli juuri maalauttanut ruokatilan seinät puoliksi mustiksi! Myös olohuoneen seinissä on uusi hento harmaan sävy, joka näkyy viimeisessä ( vinksallaan olevassa) kuvassa.

I was visiting the most beautiful house in the world with photographer Krista Keltanen on tuesday...Tine K Home interiorbrands creator and owner Tine Kjeldsens home in Fyn, Denmark.

We made a photoshoot for a finnish magazine and I am writing the story now. I have been there once before, so I knew what to expect...but still I was stunned. The House was amazing, again. Love it.

Thank you Tine and kids, we had a wonderful time with you. I will make that dessert for christmas for sure! Thank you for everything! And hugs to Anita & Stine too!
 
Tine had just painted diningroom walls partly black! Great solution, painted black on bottom and white on the top. Love it!













XXX Mrs Jones

5 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Ah mikä ihana pöytä ja nuo kattolamput on niin ihania!!!

Sisustus COCO kirjoitti...

Ihana idea toi seinän maalaus puoliksi mustalla.
Tine K:n perustajan koti on kyllä jokaisen unelma koti (ainakin mun).

Terkuin. Vanilijan Sanna

Elisa kirjoitti...

Ihanaa, että voi nähdä tälläisiä sneak peek tyyppisiä kuvia tulevista jutuista. Kiitos, Jonna!! Aivan ihanat noi seinät!!

mig&mitthem kirjoitti...

Oh my god..lucky you!!! Tine K has the most inspiring home I know, lovely pictures!!! Hugs maria

Lisette kirjoitti...

Thank you for sharing;)